Tarina kertoo Mustaturkki-nimisestä susinartusta joka epäonnisten sattumusten kautta joutuu keskelle susilaumojen välistä valtataistelua. Laumansa ja tovereidensa selviytymisen puolesta taistellessaan Mustaturkki saa myös selvitellä omia ongelmiaan ja hämärän peitossa olevaa menneisyyttään. Salaisuuksia paljastuu, ja Mustaturkki saa oppia ettei asiat ole aivan niin mustavalkoisia kuin miltä ne saattavat vaikuttaa.
En suosittelisi sarjakuvaa ihan pienimmille, sillä se sisältää väkivaltaa ja rankahkoja aiheita. Lukemaan pääset klikkaamalla ylempänä olevaa kuvaa.
Ethän kopioi sarjakuvaani, sen hahmoja tai ideoita.
Kaikki tällä sivustolla oleva materiaali on © Kuutamo, ellei toisin mainita. Ethän kopioi.